lauantai 20. helmikuuta 2010

Coso

Tänään oli karnevaalin pääkulkue, Coso. Sain Suomen ryhmästä kuvan s-postitse (kiitos MH). Itse olin mukana ryhmässä.

Suomen ryhmä esitti Teiden lumihiutaleita, tässä kyltti.


Sitten muutamia kuvia kulkueen järjestäytymispaikalta: kuvat puhuvat puolestaan.



























Ja lopuksi video loppuryminöistä kuvattuna omasta ikkunasta, toivottavasti toimii.



perjantai 19. helmikuuta 2010

Sardiini haudattiin sittenkin

Eilen tuuli ja sade hieman tyyntyivät ja sardiini saatiin esiin varastostaan.




Illalla Sardiinin hautajaiset alkoivat Martianezin rannan tuntumasta, josta sardiinia vedettiin pitkin kaupunkia ja kulkue päättyi lopulta kalasatamaan.



Sardiinin saattoväkenä oli tietysti suuri joukko surevia leskiä: yleisimmin miehiä naisiksi pukeutuneina.




Sardiinin leskiä tässäkin.


Nämä eivät kauan pysy leskinä, sanoi joku.


Tämä lienee sardiinin kavereita.


Iloisia leskiä vielä tässä ja seuraavassakin kuvassa.






Lopulta sardiini päätyi kalasataman altaaseen, jossa se poltettiin: liekit loimottavat kuvassa taustalla.


Ja lopuksi ilotulitus:











Mikä lienee alkuperä tälle traditiolle? Yksi selitys, jonka kuulin, on se, että kun laskeudutaan paastoon luovutaan näin lihasta ja kalasta. Niin tai näin, mutta fiesta on katsomisen arvoinen ja erikoinen.


torstai 18. helmikuuta 2010

Peruttu

Sardiinin hautajaiset oli tänään kovan tuulen (120km/h) ja sateen vuoksi peruttu, ikävä kyllä. Tähän kalasatamaan sardiini (suurensuuri, noin viisi metriä) olisi laskettu, sytytetty palamaan ja sen jälkeen ilotulitettu. Ja tapahtumaa olisi edeltänyt mitä kummallisin kulkue sardiinin leskineen ja omituisine karnevaaliasuisine saattojoukkoineen. Mutta sää ei sallinut!

Tämä ja muut Charcon aukion laidan ruokapaikat oli tiiviisti suljettu ja teipattu kiinni - kuva edelliseltä päivältä.

Myös karnevaalirihkamakojut oli suljettu.
..................................................................................................................................................................
Suomi-kerhon tanssit ovat alkaneet uudestaan Xibanan sulkeutumisen jälkeen Valle Luzissa. Ystävänpäivätansseissa ja karnevaalitansseissa saavutettiin yleisöennätys ja juhlijoilla oli hauskaa. On kuitenkin arveluttavaa liittää blogiin kuvia henkilöistä lupaa kysymättä, siksi tämä vaan mainintana ja pienenä mainoksena kerhon toiminnasta.
- Kerhon toimisto on muuttanut Xibanan kellarista katutasoon (Calle Valois).


maanantai 15. helmikuuta 2010

Charcolla

Lauantaina Charcolla kulki karnevaalien avajaisparaatina tanssiryhmiä, joista muutama kuva alla.





perjantai 12. helmikuuta 2010

Kissannaamoista kuningattariin

Vaikka talouslama on koetellut Kanarian saaria, työttömyys on korkea ja rankkasateet ja maanvyörymät ovat aiheuttaneet tuhojaan tänä talvena, karnevaalit ovat ilonen asia ja niitä vietetään täydestä sydämestä. Ensi viikko on useilla lomaa.


Eilen illalla vietettiin karnevaalikuningattaren valitsemisgaalaa Plaza de Europalla.


Tutut kissannaamat (tämä on jo kolmas karnevaalini) on ripustettu vasta riisuttujen jouluvalojen tilalle. Juhlapaikan avautumista odotti suuri joukko ihmisiä, jono oli parisataa metriä pitkä. Etuilijoita ei suvaittu ja se on ihan oikein. Liput oli loppuunmyyty jo päivällä.


Juhlassa esiintyi ryhmiä, joilla oli kaikilla huolella valmistellut näyttävät asut ja koreografiat. Tässä yksi murgaryhmistä, joiden laulut kritisoivat politiikkaa ja maailmanmenoa. Esitykseen kuuluu kaikilla ryhmillä samantyyppinen sävel ja torvien toitottelu sekä hansikaskäsillä viittoilu; harmi että en vielä ymmärrä kaikkia sanoja.


Tässä toinen murgaryhmä valkoisissa hansikkaissaan.


Taidokkaita tanssiryhmiä esiintyi useita.


Itämaisvaikutteinen ryhmä.

Yksi kunigatarehdokkaista. Klikkaamalla näkee suurempana; istumapaikkani ei ollut kuvaamiseen optimaalinen.

Tässä toinen ehdokas.
Sitten kamera sanoi yhteistyön irti ja vaati uusia pattereita, joita ei ollut mukana. Karnevaalikuningatar jäi tässä siis vielä salaisuudeksi, mutta ehkä hänet nähdään vielä näissä karnevaaleissa.

sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Cueva del Viento

Espanjankurssin ohjelmaan kuului Icodin tunnelikäynti. Tämä Cueva del Viento on tulivuoren purkauksen aikaisten laavavirtojen aikaansaama tunneli, jota näytetään vierailijoille. Laavavirrat ovat kuivuessaan muodostaneet erilaisia kerroksia, luolia ja onkaloita, joita on maan alla lukuisia. Tunnelit ja luolat ovat aikoinaan toimineet mm. alkuperäiskansojen asuinpaikkoina. Luolilla on myös tärkeä asema saaren vesivarojen kerääjäjänä.

Icodin tunneli oli havumetsävyöhykkeellä, tässä kanarianmäntyjä.

Muutama vuosi sitten saarella roihusi suuri metsäpalo. Nämäkin männyt ovat pinnaltaan mustuneet, mutta onneksi puut toipuvat pian ja alkavat kasvattaa uusia neulasia.

Luolaan menimme kypärin ja otsalampuin varustautuneina, muutoin kulkeminen siellä olisikin ollut mahdotonta.

Tässä yksi laavavirtojen muodostamista onkaloista. Kuivuessaan laava jähmettyy joskus porrasmaisiksi kerroksiksi. Luola oli kostea: vesipisaroita tipahteli katosta.


Kuljimme maan alla alaspäin puolisen kilometriä. Joiltain kohdin luola oli melko ahdas.

Opas kertoi luolien synnystä paitsi opastuskeskuksessa, myös maan alla. Mieleenpainuvaa oli myös hetki, jolloin sammutimme kaikki lamput ja kuuntelimme pimeydessä hiljaisuutta: vesipisaroiden ääniä, ilmavirran kosketusta iholla, luolan tuoksua.

Toinen kohde ekskursiollamme oli bodega Sauzalissa.

Saimme pienet tapakset ja viinimaistiaiset, minkä jälkeen meille näytettiin tilat ja selostettiin viininvalmistusprosessi kokonaisuudessaan. Hieno ja siisti paikka, mutta minua ei miellytä se, että kierroksen lopuksi pääsee pois vain viinimyymälän kautta. En siis ostanut mitään.


Calima, afrikkalainen hiekkatuuli, teki horisontin sameaksi.

Mantelipuun kukkia oli vielä! Sain sittenkin kuvan, vaikka jo luulin, että en ehdi nähdä niitä tänä keväänä. Kauniita olivat.

tiistai 2. helmikuuta 2010

Floridan kyläjuhla

Virgen de la Esperanza Floridan kyläjuhlan kulkueessa.


La Floridan kyläjuhlaa vietettiin sunnuntaina. Väki kokoontui kulkueeksi, joka lähti Los Pinosista. Kulkue eteni mutkittelevaa tietä pitkin läheiseen Floridan kylään. Matkaa tehtiin jalkaisin tai erilaisin kulkuneuvoin, laulaen, soittaen ja tanssahdellen, viiniä ja syötävää jaettiin kaikille paikalla olleille.