keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Lakko


Tänään Charcon aukiolla ravintolatyöntekijät olivat lakossa ja mielenilmauksin vaativat maksamatta jääneitä palkkojaan.

maanantai 28. joulukuuta 2009

Folclore en la calle

Kaupungilla oli illalla vilkasta: paljon väkeä liikkeellä, kahvilat ja ravintolat lähes täynnä, valoja joka puolella, tivoli toiminnassa. Lisäksi kansantanssiryhmät kiertelivät kaduilla, siitä videossa. Ihmettelen sitä eläväisyyttä, joka täällä vallitsee: tapahtumia on melkein aina. Mutta miksipä ei, jos on aina kesä. - Suomen pakkasissa ei ole helppoa lähteä viettämään iltaa kaupungin kaduille.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Aattona

Mennessäni ystävien luo jouluaaton päivälliselle näkymät olivat kesäiset ja päivä lämmin, +24 astetta.

Aterian alkupalat: kanarialaista juustoa, Serranon kinkkua, silliä (Suomesta tuotua) ja norjalaista lohta graavisuolassa. Kinkku ja lanttulaatikko lisäkkeineen seurasivat myöhemmin. Lanttuja täällä kasvattaa eräs suomalainen nainen, joka myös valmistaa laatikot tilausten mukaan.

Mutta kaikilla ei mene täälläkään hyvin. Lama on puraissut turismiin ja hotelleja suljetaan. Nämä työtä hotellityöntekijöille vaativat banderollit kuvasin kotimatkalla.

maanantai 21. joulukuuta 2009

Baletti

Kävin Santa Cruzissa joulubaletissa. Näytös koostui neljästä erilaisesta tanssista, joiden teemat vaihtelivat surusta ja menetyksestä juhlaan ja iloon. Taidokkaita tanssijoita.

Auditorio de Tenerife oli arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen. Koska oli pimeää, rakennuksen ulkokuvia ei saanut -täytyy tehdä uusi käynti valoisan aikaan. Tässä kuvassa on esityssalin kattorakennelmaa.

Ja koska näytöksessä ei tietenkään saanut kuvata, tämä kuva on baletin esitteestä.


Sitten taas kasvioppia Puertosta: käpypalmu, jota pidetään elävänä fossiilina paleotsooiselta kaudelta noin miljoonan vuoden takaa.

perjantai 18. joulukuuta 2009

Viento

Viime yönä tuuli vinkui nurkissa. Orotavan alueelle oli säätiedotuksessa annettu varoitus voimakkaasta tuulesta- ja aika kovaa tuuli täälläkin. Videonpätkä on otettu asunnon ikkunasta puolen yön maissa.

torstai 17. joulukuuta 2009

Koristeita

Arkeologisessa museossa (jossa on peruskokoelmana guanchikeramiikkaa, siitä ehkä myöhemmin) oli mielenkiintoinen kierrätysidea: muovijätteestä tehtyjä joulukoristeita. Vakuutuin taas kerran siitä, että mitään ei kannata heittää roskiin.

Valoja rakennellaan kaupungille koko ajan lisää. Tässä Charcon puiston jamssipensaan ylle sytytetyt lamput.

"Meidän talon", Belairin, aulaan on tänä iltana ilmestynyt joulukuusi.

Ja loppukevennyksenä: Aloe Vera kukkii merivesialtailla.

sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Lunta!

Viime yönä Teide on saanut valkoisen peitteen. Tavanomaista onkin, että vuori saa lumensa joulukuussa. Yö on ollut tähänastisista kylmin, täällä merenpinnan tasolla kymmenisen astetta plussan puolella.
Eilen auringon laskettua viileni parinkymmeneen asteeseen, ja illalla kaupungilla paikalliset olivat jo talvivaatteissaan.

perjantai 11. joulukuuta 2009

Ennen sadetta...


...auringonlaskun aikaan pohjoisen suuntaan.

tiistai 8. joulukuuta 2009

Tivoli

Puertoon on saapunut tivoli maailmanpyörineen ja laitteineen. Värivalot vilkkuvat ja musiikki soi niinkuin asiaan kuuluu.

Valtavat määrät pehmoleluja houkuttelevat heittämään nuolta renkaisiin tai ilmapalloihin, kaatamaan keiloja. Erikoisin palkinto pallonheitosta ovat elävät kultakalat pienissä akvaarioissa.

Churrot käyvät hyvin kaupaksi: vohvelille maistuvat pitkulaiset rasvassa kypsennetyt puikot, joita saa sokerilla kuorrutettuna tai muulla makealla täytteellä.

Orotavassa

Orotava sijaitsee "näköetäisyydellä" Puertosta, vuoren rinteellä. Kartasta mitaten välimatka on linnuntietä noin viisi kilometriä. Belairin torni löytyy kuvasta taustalta.

Hiekkataidetta Orotavassa: kuva on koostettu eriväristen hiekkojen yhdistelmänä.

Näkymä kaupungin Plaza de Constitución aukiolta pohjoiselle rannikolle päin. Kaupungin kadut ovat jyrkkiä ja mutkaisia, kiipeilemistä on paljon.

Kaupungintalon pihaa koristaa koko joulun ajan luonnollista kokoa oleva ja paljon yksityiskohtia sisältävä seimiasetelma.

maanantai 7. joulukuuta 2009

Kuvia eilisestä juhlasta

Esiintymislava, josta juhlapuheita pidettiin ja musiikkiesityksiä kuultiin. Suomalaisia kiiteltiin siitä, että he ovat olleet jo vuosikymmeniä uskollisimpia Puerton kävijöitä niin turisteina kuin talviasukkainakin.

Paellaa valmistui yli 800 henkilölle; tässä lihat vasta kypsymässä.

Juhlakansaa ja höyryävät paellapannut.

Tänä vuonna oli kolmas kerta, kun kaupunki järjesti juhlan suomalaisille.

Päivä oli kuuma, väkeä paljon ja ruoka maittavaa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Juhlat

Espanjassa juhlitaan Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12. perustuslain päivää, Día de la Constitución Español. Puerton kaupunki järjestää juhlat kaikille täällä oleville suomalaisille, niin täällä asuville kuin turisteillekin.

perjantai 4. joulukuuta 2009

Jouluvalot

Tänä iltana kaupungilla sytytettiin jouluvalot.

Plaza Españalla, kaupungintalon edessä, oli joulun avajaiset.

Katujen yllä on erilaisia valorakennelmia, joita on valmisteltu jo useamman viikon ajan.

Kävelykadun valoja.

Ja tontutkin harjoittelevat jo.

keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Joulukukat

Joulutähti-istutukset alkavat olla puistoissa kauneimmillaan. Jouluvalojakin on asennettu katujen ylle, mutta valoja niissä ei vielä ole. Sää on ollut ajoittain tuulista ja hieman on satanutkin, mutta päivällä on lämmintä.

Kävin postissa lähettämässä kirjeen. Postin edessä - ja vielä useassa muussakin paikassa täällä - on puhelinkoppeja, jotka meiltä Suomesta ovat jo kadonneet.

maanantai 30. marraskuuta 2009

Kolistelut

Alkoi sataa. Väkeä oli liikkeellä vähemmän kuin päivällä.

Kolistelijoitakin oli melko vähän, mutta ehkä osa lapsista oli kolistellut purkkeja jo päivällä, jolloin erilaisista tyhjistä metallipurkeista rakenneltiin Charcon aukiolla ketjuja.

Kalasatamaa reunustavia viinikojuja alettiin jo purkaa, mutta toisella reunalla jaettiin yleisölle ilmaiseksi perinteistä vihanneskeittoa, johon oli ripoteltu päälle paahdettua maissijauhoa, gofioa.


Annos näytti tällaiselta ja maistui maukkaalle. Gofio herätti muistoja lapsuuden talkkunajauhosta, vaikka talkkuna tehdäänkin ohrasta ja gofio maissista (mutta myös vehnästä tai ohrasta).

sunnuntai 29. marraskuuta 2009

San Andrésin viinijuhla

Tänä viikoloppuna juhlitaan Orotavan laakson viinien valmistumista. Kalasataman ympärille on rakennettu kojuja viinin maistelua varten. Eri bodegat tuovat maisteltavaksi omia tuotteitaan.
Alueen viinejä myydään saarella ja tietääkseni niitä ei riitä ulkomaille vietäväksi.

Cuprum -viini oli maistelemistani mieluisinta. Pienen maisteluannoksen saa 50 centillä.

Viinitilkkasen lisäksi annokseen kuuluu erilaisia pikkupaloja: mm. leipää, mojoa, pähkinöitä ja minulle tuntemattomaksi jääneitä pikkuhedelmiä ja oikean ylänurkan papumaisia kuorittavia siemeniä. Kysyin niiden nimenkin ja mantereella niitä kutsutaan toisin kuin täällä - eikä kumpikaan sana jäänyt mieleen.

Viiniferiaan kuuluu, että sunnuntaina lapset (ja aikuisetkin) vetävät perässään naruun sidottuja tyhjiä tölkkejä. Perinne juontuu entisaikojen viininvalmistuksesta, jolloin tyhjät tynnyrit vieritettiin mukulakivikatuja pitkin rantaan pestäviksi merivedellä. Nykyään tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman paljon ääntä. Purkkien kolina kuuluu jo. Lähdenpä katsomaan!



torstai 26. marraskuuta 2009

Lisää kieliopintoja


IEHC (katso yllä) järjestää 55. kertaa espanjan kielen kurssin ulkomaalaisille - siis jo 1950-luvulta alkaen. Menen kurssille; kävin jo tasokokeessa. Opetus on La Lagunan yliopiston järjestämää (6h/vko) ja ohjelmaan kuuluu ekskursioita, museokäyntejä, näyttelyitä ja muuta mielenkiintoista. Kurssi alkaa vasta tammikuussa, joten odottelua... ja Universidad Popularin kieliopintoja.
-Yllätyksekseni olen jo alkanut ymmärtää esim. kuulutuksia kaupoissa (tarjouksia), uutisissakin pysyn juonessa mukana jotenkin ja poimin sanoja ja lauseita sieltä täältä. Ja hieman jo puhunkin.

maanantai 23. marraskuuta 2009

Kanipaistia

Vierailulla tuttavien luona sain taas uuden makukokemuksen: kania. Maukasta ja mureaa. Täällä kania syödään yleisesti. Villikaneja metsästetään ja lähes jokaisesta lihatiskistä saa ostaa kanin joko kokonaisena - mikä on yleisempää - tai paloina.
Perunasta saadaan kolme satoa vuodessa ja se on ruoka, jota syödään ainakin yhtä paljon kuin Suomessa ellei enemmänkin.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Pilvetön taivas

Aurinko paistaa taas ja Teide näkyy koko komeudessaan. Lumi tulee Teidelle tavallisesti joulukuussa, mutta täällä meren pinnan tasolla nautitaan kauniista kesäisistä päivistä edelleen.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Ja sade jatkuu

Toinen päivä sadetta. Vesi valuu rinnettä alas ja tulvii pitkin katuja. Video on kuvattu oman asunnon ikkunasta, jonka kerros on onneksi seitsemäs. Iltakävelylle ei tee nyt mieli lähteä.

Rankkasateen jäljiltä


Playa Jardinin ranta on täynnä tulvineen veden mukanaan tuomaa roskaa. Merivesi on pitkälle rannasta ruskeana mudasta.


Eilen Puertossa tulvi barranco San Felipe, jokiuoma, joka yleensä on kuiva.Vesi oli uurtanut syvät onkalot barrancon pohjalle.




Vesi oli vienyt mukanaan muutamia autoja, jotka olivat parkkeerattuna barrancossa. Myös kaksi vuohta oli jäänyt tulvan alle ja hukkunut.
Televisiouutisten mukaan maanteillä on sortumia ja pahoja vesivahinkoja on tullut asuntoihin ainakin Los Realejosissa ja La Orotavassa.

Hanavesi on toistaiseksi juomakelvotonta, ruskeaa. Äsken jo hieman satoi, tummia pilviä on nousemassa taivaalle: lisää vettä on siis luvassa.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Sadetta ja kastanjoita

Tänään on satanut rankasti iltapäivän. Televisiosta tulee suorana lähetyksenä uutisia siitä, kuinka vesi on tulvinut Pohjois-Teneriffalla (Orotavassa, Icodissa ja Puerto de la Cruzissa). Kuva on omasta ikkunasta auringonlaskun aikaan; vesi virtaa alla olevalla kadulla.
Huomiseksi on luvattu lisää sadetta.

Eilen kävin kalasatamassa katsomassa, miten kastanjoita paahdetaan. Nyt on kastanja-aika, väki tulee maaseudulta kaupunkiin myymään satoa. Maku oli kuin makean uuniperunan, hieman outo.