keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Ruokaretki

Tänään osallistuin Suomi-kerhon ruokaretkelle. Meitä oli bussilastillinen vanhoja ja uusia puertolaisia. Ajelimme ylöspäin mutkaista tietä näköalapaikalle, josta Puerto näkyy taka-alalla. Jyrkänne on kuulu siitä, että yksi viimeisistä guanchipäälliköistä hyppäsi tältä paikalta alas rotkoon, koska hän ei halunnut antautua espanjalaisille valloittajille.

Matka jatkui ohi Garachicon, joka oli aiemmin tärkeä satamapaikka saarella. Tulivuorenpurkaus kuitenkin tuhosi kylän 1700-luvun alussa. Osa asukkaista pelastautui pakenemalla kylän edustalla sijaitsevalle saarelle. Myöhemmin kylä on rakennettu uudelleen.
Ohitimme myös muutama vuosi sitten metsäpalossa tuhoutuneen mäntymetsävyöhykkeen, joka oli onneksi toipumassa vaurioista: puunrungot olivat vielä mustia, mutta oksanhaaroista versoi jo vihreitä uusia neulasia.

Ruokailemaan menimme Los Siloksen kylään Brisas de Teno -ravintolaan. Alkukeittona oli sopa de potaje ja pääruoaksi sai valita lihaa, kanaa tai kalaa. Tässä liha-annos:

On lokakuun loppu. Päivälämpötila on edelleen n. 30 astetta ja joulutähdet alkavat kukkia.


lauantai 24. lokakuuta 2009

Merenkäyntiä

Kuuntelimme ja katselimme meren voimaa Playa Jardinilla. Punaiset liput ilmoittivat uinnin vaarallisuudesta, aallot pyhkivät rantahiekkaa. Meren ääni oli toisaalta rauhoittavaa, mutta toisaalta pelottavaa ja kuitenkin kiehtovaa.

Nuoret käymässä

Nuorison kanssa ajettiin Loro-junalla puistoon, josta jatkettiin kävellen rantareittiä San Pedron näköalapaikalle. Jylhät kalliojyrkänteet ihastuttivat ensikertalaisia, eikä ihme.

Nyt olen kirjoilla Puertossa, el empadronamiento. Kaupungintalolla, el ayuntamiento, asia hoitui luvatussa kymmenessä päivässä sen jälkeen, kun vuokrasopimus, passin ja NIE:n kopiot ja täytetyt lomakkeet oli sinne toimitettu. Olen asioinut espanjaksi aina kun mahdollista; välillä tahtoo tulla tuskanhiki vähäisen sanavaraston kanssa, mutta selviydytty on.



Merivesialtaillekin on nyt alennuskortti.
Nuorison kanssa kävimme altailla ja vietimme siellä aurinkoisen iltapäivän aurinkoa ottaen (tai varjossa) ja välillä uiden suolaisessa vedessä.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Netti!


Nyt on oma mokkula ja netti, jotka on hankittu ilman tulkkia: Vodaphonella saattoi asioida englanniksi. Palvelu oli hyvää ja nopeaa ja mokkula toimii aika hyvin. Vain Suomen tv-ohjelmien katselu tökkii jonkin verran, mutta naapureiden kertoman mukaan aikaisin aamulla tai hyvin myöhään illalla yhteydet ovat paremmat.
Tänään tulevat ensimmäiset Suomen vieraat. Espanjan tunnin jälkeen lähden Los Rodeosille vastaan.

maanantai 19. lokakuuta 2009

Kermakakku ja hedelmiä

Tänä aamuna Teide oli kuorrutettu pilviverholla kuten kermakakku. Usein aamulla huippu näkyy pilvettömänä, mutta peittyy myöhemmin päivällä.

Pihapiirin hedelmiä: banaanit kypsymässä sisäänkäynnin edustalla.

Ja uima-altaallaan äärellä kypsyvät nämä sitrushedelmät.
Tänään yritin hankkia mokkulaa, jotta saisin nettiyhteyden kotiin. Mokkuloita ja liittymiä on monenlaisia (kuten Suomessakin), eikä oma kielitaito vielä riittänyt ymmärtämään tätä monimutkaista juttua. Mokkulatkin oli loppu, tänään, mutta huomenna tulkin kanssa uusi yritys.
Täytyy siis vielä käyttää läheisen hotellin WiFi-verkkoa, joka kyllä toimii ihan hyvin.

perjantai 16. lokakuuta 2009

Vapaapäivä



Ensimmäinen vapaapäivä niin, että ei ole mitään "virallista" ohjelmaa tai sovittua tekemistä. Ehdin siis kaivaa akvarellivärit esille ja kaivata niitä kaikkia Suomeen jääneitä maalaustarvikkeita! Täytynee tehdä ostosmatka Santa Cruziin lähiaikoina.
Kolibrikukka on parhaillaan kukassa, siitä aloitin. Maalauskäsi on vielä vähän kohmeessa, mutta eiköhän se täällä lämpene.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Muutto ja aamukuvat

Eilinen päivä meni muuttaessa talviasuntoon. Aamukuva on näkymä uuden asunnon parvekkeelta merelle. Kalasatama pilkistää kauempana talojen välistä. Täällä kuuluu kukkojen kiekumista (takapihalla tepastelee muutama kana ja kukko).


Aamuaurinko valaisee Pico del Teiden (Teiden huipun). Tämä näkymä on parvekkeelta toiseen suuntaan. Teide ja Teneriffa sekä muut saaret ovat syntyneet 20 miljoonaa vuotta sitten Atlantin pohjasta; viimeisin purkaus oli toisesta pienemmästä tulivuoresta 1909. Näitä pienempiä purkauksia on esiintynyt noin sadan vuoden välein, milloinhan on seuraavan aika?
Siivouspäivä. Se ei ole lempipuuhaani täälläkään.

Mutta kaiken palkitsi tutustuminen "omaan" uima-altaaseen, joka on erilaisten kaktusten ja muiden kasvien ja kukkien ympäröimänä omassa rauhassaan kaupungin keskellä. Täällä voi harrastaa uintia läpi talven olematta avantouimari!


perjantai 9. lokakuuta 2009

Meren kohinaa ja kielikylpyä

Tänä aamuna meri kohisi rauhoittavasti vasten aallonmurtajaa.

Olen aloittanut espanjan kielen kurssin Universidad Popularissa. Ryhmässä on äidinkielenään englantia, saksaa ja suomea puhuvia. Opettaja on espanjalainen, mantereelta. Muitakin mielenkiintoisia kursseja olisi, mutta on paras olla ahnehtimatta liikaa näin aluksi.
Eilen osallistuin Canto a Hispanoamérica -tilaisuuteen, jossa esitettiin runoja espanjankielisistä Väli- ja Etelä-Amerikan maista: Cuba, Venezuela, Uruguay, Kolumbia, Nicaragua, Paraguay, Argentina, Mexico...Vaikka runot (ja muutama laulu) esitettiin espanjaksi, ei tilaisuudessa ehtinyt pitkästyä, vaan se vei mukanaan! Perusajatus oli, että maita on monta mutta kansoja vain yksi. Se käsitys, että kanarialaiset identifioituvat Latinalaiseen Amerikkaan, vahvistui.

Päivälämpötilat ovat edelleen noin +30 asteen tienoilla, muutamana yönä on hieman satanut.


tiistai 6. lokakuuta 2009

Kuu ja om

Täällä on ollut täysikuu. Yritin siitä monta otosta myös pimeän aikaan, mutta en oikein onnistunut, tämä oli paras.

Aloitin joogan. Carmen vetää minulle entuudestaan tuttua Hatha-joogaa, ja vaikka en kaikkea espanjankielisestä selityksestä ymmärrä, asanat ovat lähes samoja kuin aiemmilla joogatunneillani, joten pysyn mukana. Uutta oli, että lopussa lauletaan mantraa ooooooooooooooooooooooooooooooommmmm.

Ja tässä se om.


maanantai 5. lokakuuta 2009

Rantareitti

Tänä aamuna ennen auringon nousua oli raikas ilma lähteä rantareitille kävelylle. Merkitty reitti kulkee Playa Jardinin laavahiekkaisesta uimarannasta länteen pitkin kallioista meren rantaa. Kaukana siintää Pico del Teide, saarten korkein tulivuori.

Maisemat ovat komean jylhät, mutta kasvillisuus on tässä vaiheessa kesää aika kuivaa. Kalliohin on syöpynyt vuosien saatossa luolia ja onkaloita.


Palo Blancon rotkossa on vanha rakennuksen runko 1900-luvun alusta: talossa on ollut saaren ensimmäinen höyrykone, joka on pumpannut vettä banaaniviljelyksille korkealle rinteeseen.


Kahdeksan kilometrin reitti vei aikaa kolme ja puoli tuntia. Aurinko alkoi porottaa ja +31 oli jo melkein liikaa! Intianlaakeripuun varjossa oli hyvä levähtää tovi.
Titsa toi takaisin Puertoon San Vicente-kylän pysäkiltä. Kävelyreitti oli hieno kokemus!


perjantai 2. lokakuuta 2009

Kaksi kaunista

Eilen oli Rosarion neitsyen (Virgen de Rosario) juhlapäivä. Kirkossa (kävin siellä!) oli paljon väkeä ja menojen loppuvaiheessa kaikki kättelivät ja jotkut halailivatkin toisiaan. En oikein ymmärtänyt mistä oli kysymys.
Uuden kännyn ostin, kultaisen:
Se on kaunis. Siitäkään en vielä kaikkea ymmärrä, mutta onhan tässä onneksi aikaa opetella. Liittymä on prepaid, joten en joudu mihinkään kytkykauppaan, josta ei pääse irti.

torstai 1. lokakuuta 2009

Merivesialtailla

Merivesialtaiden reunaa huuhtoo Atlantin valtameri. Kolumbus lähti aikoinaan jostakin täältä.

Eilen oli vihdoin aikaa käydä altailla uimassa. Vesi ei yllättävää kyllä ollut kovin lämmintä, vaikka ilma kyllä oli helteistä. Ehkä iso meri ei lämpene kovin nopeasti.

Pankkitili on avattu - se kävi helposti ja nopeasti, kuten kaikki muukin asioiden hoito tähän asti. En ole törmännyt mihinkään mañana-meininkiin, ainakaan vielä.
Kännykkäliitymää ja omaa nettiliittymää täytyy alkaa hankkimaan seuraavaksi, nyt täytyy tyytyä WiFi-yhteyteen toistaiseksi (erään hotellin aulassa), nopea ja hyvä yhteys.