sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Lapuan Vanha Paukku


Muistatteko Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen huhtikuussa 1976?
Nykyään alueella on Kulttuurikeskus Vanha Paukku, jossa on patruunatehtaan museo. Pihapiirissä on myös mm. myymälöitä, kirjasto, kahvila, elokuvateatteri.







Tässä yksi virkattu graffiti taidemuseon edustalla.

torstai 27. toukokuuta 2010

Tallinnassa

Matkalla Tallinnaan: Tallinkin Superfast vie kahdessa tunnissa Suomenlahden yli.


Kaupungin silhuetti alkaa näkyä ikkunan läpi.


Vanhaan kaupunkiin täytyy tietysti mennä ensimmäiseksi.



Raatihuoneen torin kupeessa on viihtyisä kellarikahvila ennallaan.


Paljon kuvauksellista löytyy kaupungin kapeilta kaduilta.


Keskiaikainen ravintola on sekin ennallaan ja käynti siellä on elämys.


Juomat: alkudrinkiksi "munkin lämmitys" ja ruuan kanssa yrttiolutta.


Tätä kannattaa maistaa: lammaspataa, ohra-pähkinä-lisäkettä, papunyytti, oliiveja ja valkosipulia.

Käsienpesupaikka vanhaan tapaan.


Ja pönttö, sekin keskiaikaiseen malliin muokattuna.

Raatihuoneen torni. Vanhassa kaupungissa on tietysti paljon muutakin kaunista ja historiallista nähtävää ja minulle jo tuttua.



Seuraavana päivänä lähden paluumatkalle. Merellä aukeaa aava ulappa, joka tuo mieleeni Atlantin ja kaipuun takasin Teneriffalle...

Suomessa sataa ja on koleaa. Tomtom osaa reitin "kotiin".

maanantai 24. toukokuuta 2010

Sadetta ja viileää

Suomessa sataa ja ilma on viilennyt. Jokohan tämän kesän hellepäivät menivät?
Puertossa tänään säätiedotuksen mukaan +21 (www.eltiempo.es).

lauantai 22. toukokuuta 2010

Suomen kesää

Suomen "ihanan kesän" sääski: nyt niitä on paljon!


Omenapuut kukkivat kohta.

perjantai 21. toukokuuta 2010

Satamasta

Osa Lahden Sibeliustalosta Vesijärven satamasta nähtynä.
Kesä: +27 astetta!

torstai 20. toukokuuta 2010

Hollolassa

Hollolassa kävin keskiaikaisessa harmaakivikirkossa, joka on arvioiden mukaan valmistunut vuosien 1495 - 1510 välisenä aikana. Kirkko on merkittävä rakennustaiteellisesti ja kuulu myös pyhimyksiä esittävistä puuveistoksistaan (tässä niistä vain kaksi).






maanantai 17. toukokuuta 2010

Vihreää Vesijärvellä

Kevään vihreää: nurmikko kasvaa vauhdilla ja parin lämpimän päivän aikana lehdet ovat puhjenneet koivuihin.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Kesäistä

Suomessa on kesäisen lämmintä, valkovuokot kukkivat.


perjantai 14. toukokuuta 2010

Suomeen

Tuhkapilvi on poissa. Tenerife Norten kentältä Spanair lähtee kohden Barcelonaa ja Blue1 sieltä Suomeen.



Suomessa koivut ovat hiirenkorvilla ja perjantaipäivä kesäisen lämmin.


keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Teidellä toistamiseen

Tuhkapilven hälvenemisen odottelu meni mukavasti Teidellä, jossa tähän aikaan vuodesta kukkivat kuningatarneidonkielet.


Paljon liskoja juoksenteli kivillä ja rapisteli pensaissa.


Eväsleivät, juusto ja kurkku maistuivat niillekin.
-Jokohan huomenna koneet lentävät?


tiistai 11. toukokuuta 2010

Lento peruttu


Tuhkapilvi tuli viime yönä Kanarialle. Kenttiä on kiinni ja lentoja peruttu, myös se Barcelonan lento, jolla tarkoituksenani oli lähteä. Jään siis odottelemaan tuhkapilven haihtumista...

Hasta luego

Tänään tummat pilvet lepäsivät vuorten päällä melkein koko päivän ja illalla Puertossa satoi vähän. Olen lähdössä huomenna käymään Suomessa.

San Telmon rannassa kävin auringonlaskun aikaan vielä katsomassa merta, sitä tulee ikävä. Palaan pian. Hasta luego, Puerto!


lauantai 8. toukokuuta 2010

Fiesta de los vinos

Kalasataman tuntumassa oli eilen viininmaistajaiset, joissa esiteltiin pohjoisen Teneriffan alueen viinejä. Viinejä oli Orotavan laaksosta, Güimarista, Isorasta, Abonasta ja Tacorontesta.

perjantai 7. toukokuuta 2010

Elävät patsaat

Puerton kävelykadulta Calle Quintanalta löytyy usein näitä eläviä veistoksia. Muitakin hahmoja on, lisään, kunhan ilmestyvät taas paikoilleen.









tiistai 4. toukokuuta 2010

Día de la Cruz

Toukokuun kolmantena päivänä vietetään ristien (cruz) päivää. Talojen seinillä olevat ristit koristellaan ja pieniin kappeleihin rakennetaan näyttäviä kukka-asetelmia. Alla kolme kuvaa Puerton vanhan kaupungin kappeleista.








lauantai 1. toukokuuta 2010