sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Seimiä Orotavassa

Vanha traditio täällä on rakentaa jouluseimiä. Orotavan kaupungissa on tänä vuonna julkisesti nähtävillä 22 erilaista seimeä. 

Kaupungintalon eteen kootaan joka vuosi suuri, koko piha-alueen käsittävä luonnollista kokoa oleva seimi erilaisine ihmis- ja eläinhahmoineen.

Tässä esimerkkinä korukauppias.

Paikallista kulttuuria esittele kastanjanpaistajatyttö.

Kuvan nuoret olivat katselemassa seimeä pihalla, mutta taustalla olevat nunnat kurkistelivat hahmoja jo aidan takaa.

Suuri osa seimistä on pieniä, nukkekodin kokoluokkaa.

1 kommentti:

  1. Kauniita kuvia. Rauhaisaa joulunaikaa sinne Puertoon :)

    VastaaPoista