Tein syksyllä 2008 yhdestä haaveestani totta: matkustin junalla Pekingiin reittiä Oulu-Helsinki-Moskova-Irkutsk-Ulan Bator-Peking. Kirjoitin matkapäiväkirjaa, joka nyt tässä nettiversiona.
18.9.2008 torstai
Lähtö Oulusta iltajunalla makuuvaunulla: tästä alkaa junamatka - kolme viikkoa edessä.
19.9.2008 perjantai
Turistipäivä Helsingissä: Suomenlinna ja Kiasma. Moskovan juna lähtee vasta illalla klo 18.23. Pitkän odottelun jälkeen ryhmämme kokoontui asemalle matkanjohtajana Nadja. Vihdoin pääsimme Moskovan junaan. Provodnitsa tarjoili teetä, 100 ruplaa.
20.9.2008 lauantai
Prijehali v Moskvy!
Huonosti nukuttu yö. Juna oli hyvä ja hytti mukava, mutta uni ei vaan tullut, matkajännitystä. Mitä mahtaakaan olla edessä? Mielessä pyörii venäjän sanat, muistiin palailee jo unohtuneita. Ostin Helsingin Akateemisesta kielioppikirjan, josta on hyvä kertailla.
Moskova oli pettymys! Kapitalismin ja länsimaistumisen myötä vanhat tutut paikat oli tuhottu: Inturistin hotellin tilalle oli rakenteilla Ritz, Rossija purettu, iskulauseet poissa, punatähtiä enää jokunen Kremlissä. Lenin-vuoret oli uudelleennimetty Varpusvuoriksi ja entinen GUM oli täynnä hienostokauppoja.
Entisen maauimalan tilalle oli rakennettu suuri ja kallis ortodoksikirkko. Arbat-katu oli kuten mikä tahansa länsimainen katu ylikansallisine yrityksineen. Mihin on kadonnut venäläisyys?
Punaisen torin laidalle oli sinnekin rakennettu uusi kirkko ja torilla kuljaili feikki-Lenineitä ja -Stalineita. Heidän kanssaan olisi maksusta voinut kuvauttaa itsensä. Länsimaisia mainoksia oli kaikkialla - niin myös kerjäläisiä. Kiertoajelulla opas kehui kapitalismia, mutta totesi sen samalla tuovan epävarmat olot: tänään ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu.
Söimme Jolki-Palki-ketjun ravintolassa ja ajelimme metrolla Novaja Tretjakovaan, jossa jouduimme sattumalta Japanin matkailumessuille: hienoja paperitaittelutöitä!
Pääsymaksuissa on Moskovassa kaksi hintaluokkaa: turistihinnat ja paikallisten hinnat. Turistihinnat, kuten arvata saattaa, ovat moninkertaiset. Nadjan onnistui kuitenkin venäläisen syntyperänsä takia hankkia meille halvemmat pääsyliput.
Jaroslavin asemalla, josta junamme Siperiaan lähti, oli paljon muualta työnhakuun tulleita miehiä ja muita huono-osaisia.
Neljäntoista tunnin odottelun jälkeen pääsimme vihdoin Siperian junaan. Eväät olivat olleet säilytyksessä kuuman patterin vieressä, suklaat olivat sulaneet.
21.9.2008 sunnuntai
Pojesd Baikal.
Paremmin nukutun yön jälkeen olo oli pirteämpi. Kirovin asemalla pääsimme jaloittelemaan. Provodnitsat pitivät huolta, ettei kukaan lähtenyt liian kauas junasta, siivosivat vaunua kiitettävästi ja huolehtivat siitä, että samovaarissa oli aina kiehuvaa vettä.
Nuudelinsyönti tuli tutuksi! Ravintolavaunusta sai, tietysti, venäläistä shamppanjaa, ja sitä kuului maistaa, samoin seljankaa.
Nadja puhui kanssani venäjää: sanoja alkoi pulpahdella mieleen.
Myös Permissä käytiin ulkona junasta.
22.9.2008 maanantai
Herätys Tymenissä. Aamiaiseksi provodnitsa myi kaalipiirakoita. Kaalia näkyi olevan vielä monin paikoin pelloilla.
Syksyn värit olivat jo puissa ja maisemat aika "suomalaisia", tuttuja.
Junan yhdessä vaunussa oli suihku, 80 ruplaa kerta. Vettä tuli olosuhteisiin nähden kohtalaisesti ja peseytyminen onnistui. Edellinen suihku olikin ollut kotona ennen matkalle lähtöä.
Matkustimme ykkösluokassa, kahden hengen hyteissä. Kakkos- ja kolmosluokan vaunut olivat täynnä matkustajia ja tavaroita - mutta yllättävän siistejä ja rauhallisia.
Pysähdykset Ishimissä ja Omskissa, joka on Siperian toiseksi suurin kaupunki Om-joen rannalla.
Päivälliseksi oli taas nuudelikeittoa. Mitään kylmäsäilytystiloja hyteissä ei ollut, joten eväänä saattoi olla vain kuivamuonaa.
Junamatka jatkuu. Laajat ovat Siperian lakeudet! Ja junat ovat pitkiä.
Barabinskissä lyhyt pysähdys klo 23 paikallista aikaa, lämpötila +6. Mikä lieneekään Moskovan aika? Juna kulkee Moskovan ajassa ja useilla asemilla näkyy molemmat ajat. Ollaan ohitettu jo kolme aikavyöhykettä.
23.9.2008 tiistai
Mariinskiin asemalla on hiljaista aamulla klo 8 paikallista aikaa. Asema on siisti. Muutamia asematyöläisiä liikkuu laiturilla ja ylikulkusillalla paikallisia työhön menijöitä. Kaupustelijoita ei vielä ole laiturilla.
Kaupunki on saanut nimensä tsaari Aleksanteri II :n vaimon Marian mukaan. Tänne oli 1800-luvulla kultaryntäys; kultaa myös löydettiin.
Aamiaiseksi myytiin taas tuoreita kaalipiirakoita, öljyssä keitettyjä, maukkaita, 30 ruplaa. Provodnitsat imuroivat hytit ja käytävät päivittäin, keräävät roskat.
Nukuin päiväunet. Ei enää tiedä, minkä ajan mukaan elelisi, aikavyöhykkeet vaihtuvat, juna kulkee.
Pysähdys Krasnojarskissa Jenisein rannalla klo 14.30 paikallista aikaa. Kaupunki on Siperian saastunein, paljon teollisuutta. Laajoja aroja ja peltoja ympärillä, kumpuilevaa maisemaa.
Ohitimme BAM:n radan risteyksen.
24.9.2008 keskiviikko
Aamuherätys ja tavaroiden pakkaamista: Irkutsk, Siperian pääkaupunki, lähestyy.
Anna, paikallinen nuori oppaamme saapui asemalle ja hotelli Viktoriaan majoittumisen jälkeen lähdimme kaupunkikierrokselle. Kirkkoja, taas. Rakennettiin ja restauroitiin. Vain yksi Lenin oli jäljellä, muut kaadettu ja tilalle pystytetty tsaarin ja valkoisten kenraalin Kolzakin muistomerkki. Kävimme myös ikuisella tulella, toisen maailmansodan uhrien muistomerkillä, jossa koululaiset pitävät vartiota. Paikallinen tapa on, että hääparit tuovat tulen ääreen kukkia ja kuvauttavat itsensä muistomerkillä. Jotakin neuvostoaikojen traditioista on sentään jäljellä! Kylmä, +6 astetta, tuulee.
Kaupungin läpi virtaa Angara- joki. Se on ainoa joki, joka vie Baikalista vettä. Omulia, paikallista endeemistä lohensukuista vaaleaa kalaa kalastetaan paitsi Baikalista, myös Angara-joesta.
Kiertoajelun jälkeen hotelliin kaupan kautta. Kassillinen ruokaa lähimarketista maksoi 500 ruplaa.
25.9.2008 torstai
Aamiainen hotellissa, juustolätyt olivat hyviä. Lähdimme pikkubussilla kohti Baikalia Presidentin tietä. Nimensä tie on saanut siitä, että se on rakennettu Hrutshevin aikaan. Neuvostoliiton ja USA:n johtajilla piti tuolloin olla Baikalilla tapaaminen, tie rakennettiin. Sitten tuli kriisi Uralilla ja tapaaminen peruttiin.
Matkalla kävimme ulkoilmamuseossa. Rakennukset ja esineet muistuttivat paljolti niitä, mitä on meillä museoina. Puuleikkaukset esim. ikkunanpielissä näyttivät samanlaisilta kuin karjalaisissa taloissa muinoin. Nämä koristelut ovat pakanallista alkuperää ja lähtökohtana on ollut auringon ja luonnon palvonta.
Alkuperäiskansoja tuolla alueella Siperiassa ovat olleet buryatit ja evenkit, mutta he ovat joutuneet väistymään venäläisten ja kristinuskon tieltä. Nämä alkuperäiskansat olivat poronhoitajanomadeja. Mielenkiintoista oli heidän tapansa hylätä vainajiensa haudat, niillä ei koskaan käyty. Samoin koti hylättiin, jos siellä joku kuoli.
Jatkoimme Baikalille. Matkalla ohitimme Putinin salaisen huvilan, joka oppaan mukaan sijaitsi tien viereisellä sotialsalueella.
Baikalin rannan ravintolassa söimme borssia ja omulia graavattuna ja shashlikkina, hyvää, mutta vähäsuolaista. Maku muistutti siikaa, kala oli vaalealihaista.
Sitten seurasi uinti jääkylmässä ja kirkkaassa Baikal-järvessä. Tarina kertoi, että jos vedessä kastaa sormen, saa vuoden lisää elinaikaa, koko kädestä viisi ja uinnista parikymmentä vuotta. Osa ryhmästä ui saadakseen nuo vuodet, minä kastelin vain käden.
Kävimme myös paikallisessa pyhän Nikolauksen, matkailijoiden suojelijan, kirkossa, joka oli siirretty Angara-joen rannalta patoamisen aiheuttaman veden nousun tieltä. Turistitorilla kävimme myös, rihkamakauppiaita ja useita savustetun omulin myyjiä, kukahan ostaa kaikki kalat?
Baikalin lähikylissä loppui teollisuus sosialismin kaatumisen jälkeen, mikä toisaalta vähentää saastumista, mutta aiheuttaa väestölle toimeentulo-ongelmia. Nykyään elantona on turismi ja kalastus. Uusrikkaat ovat rakentaneet alueelle taloja.
Paluu Irkutskiin. Kaupungilla on paljon vaalimainoksia Jedinnaja russija-puolueelta, Putinin puolueelta (Putin nash lider - Putin on johtajamme).
26.9.2008 perjantai
Aamiaisen jälkeen menimme riinokille (kauppahalli) ja univermagiin (tavaratalo).
Paljon myyjiä, ruokaa, kukkia
ja kakkuja.
Kävimme syömässä Arbatij dvorek-ravintolassa, jossa annos oli pieni ja tarjoilijat kiireisiä, ja hintakin oli kalliin puoleinen, ruoka 400 ruplaa, juoma 65 ruplaa (paikallinen alkudrinkki spotikaz- huimaus).
Lounaan jälkeen kävelimme ikuiselle tulelle, jossa morsiuspareja seurueineen valokuvasi ja kilisteli shampanjalaseja, jätti kukat reunukselle ja kävi Angara-joen rakkauden sillalla.
Oli perjantai-ilta, nuoriso alkoi kokoontua puistoon pullojen ja rullalautojen kanssa. Liikennettä ja pakokaasua oli kaduilla riittävästi.
Kaupassa käynti, tavaroiden pakkaus, nukkumaan: aamulla herätys klo 3.40 paikallista aikaa.
27.9.2008 lauantai
Lähtö aamulla hotellista klo 4.15, ulkona +3 astetta. Juna oli 15 minuuttia myöhässä. Nyt nousimme kiinalaiseen junaan, jossa oli paljon muitakin pohjoismaalaisia.
Junassa on taas samovaari täynnä kiehuvaa vettä.
Juna kulkee pitkään seuraillen Baikalin rantaa, maisema alkaa muuttua vuoristoisemmaksi Mongoliaa kohti mennessä. Pian on pysähdys Nauskissa.
Pysähdys kesti viitisen tuntia; kävimme kävelemässä kylässä, joka näytti hyvin ankealta. Kyläkaupasta ostimme vettä. Junaan tulivat tullivirkailijat ja muodollisuudet olivat kuten ennen vanhaan Neuvostoliitossa: luukut ruuvattiin auki ja kaikki kolot tarkastettiin. Tulliselvityskaavakkeita täytettiin ja leimoja lyötiin. Olimme tulleet Nauskiin klo 18, klo 22.40 vielä odoteltiin. Junassa kävi rahanvaihtajia - Mongolian rahaa, tugrigeja, ei voi vaihtaa ennakkoon. Naapurihytin islantilaispariskunnalta huijattiin rahaa 60 euroa, tilalle annettiin jotakin kelpaamatonta valuuttaa. Onneksi muut eivät menneet lankaan. Tugrigit kannattaa vaihtaa vasta perillä, pankissa.
Vihdoin lähdimme liikkeelle - ja sama proseduuri toistui Mongolian puolella. Tulliselvityskaavakkeet olivat kaikkien yllätykseksi mongolian kielellä, niitä oli mielenkiintoista täyttää! Ja verhot piti sulkea rajalla tullivirkailijan käskystä.
28.9.2008 sunnuntai
Heräsimme Mongolian aamuun. Provodnitsa haki pois lakanat ja alkoi siivota vaunua. Alkaa tulla valoisaa, ulkona näkyy jo vuoria, jurttia ja hevosia.
Maisemat muuttuvat aroiksi.
Perillä Ulanbataarissa majoitumme hosteliin (Ganas Guest House) viiden hengen jurttiin, jossa ei pettymyksekseni olekaan kaminaa, vaan sähkölämmitys. Toisissa jurtissa on kaminoita, niissä näkyy asustavan länsimaista nuorisoa.
Jurtan kattorakennelmia
ja ovi, jota koristaa buddhalainen päättymätön kuvio.
Nadjan opastuksella kävimme kaupunkikierroksella: liikenne on kammottavaa. Jalankulkijoita ei varota yhtään. Autoja on paljon ja ne ajavat lujaa. Kadun voi ylittää vain suurella ryhmällä, yksin jäisi liikenteen jalkoihin. Kävelimme pääkatua. Koko ajan täytyy olla varuillaan, ettei putoa kuoppaan tai kompastu koholla olevaan kiveen: jalkakäytävät ovat surkeassa kunnossa. Sitäpaitsi katuvaloja ei ole: pääkaupunki on pimeänä, kun päivänvaloa ei ole. Nyt ymmärrämme, miksi taskulamput piti ottaa mukaan!
Kävimme entisellä vallankumouksen aukiolla, jonne on vastikään pystytetty Tsingis Kaanin patsas. Vallankumouksen sankaripatsaskin on tosin vielä jäljellä.
Illan kohokohtana oli konserttitalolla mongolialainen kansantanssi- ja kurkkulauluesitys, taidokasta ja näyttävää - kurkkulaulu ihmetystä herättävää!
29.9.2008 maanantai
Herätys jurtassa. Emäntä oli valmistanut ryhmällemme aamiaishuneeseen monipuolisen aamiaisen, minkä jälkeen lähdimme päiväretkelle Terenj-kansallispuistoon. Matkasimme kolmella autolla, joista kaksi oli maasturia ja yksi henkilöauto. Mennessä pysähdyimme ruokakaupassa, josta emäntä teki vesi- ja lounasostokset. Matka luonnonpuistoon tehtiin melkoista kärrypolkua, isoja kiviä, jyrkkiä mutkia, kaltevia rinteitä - ja luja vauhti!
Paikallisten asukkaiden piknikpaikalla joen rannalla pysähdyttiin. Oli tuulinen päivä.
Oppaanamme oli englanninkielinen nuorimies, joka piti hyvänä sitä, että neuvostoajan jälkeen bisnes oli alkanut kukoistaa. Ongelmat ovat kuitenki suuria: väestö muuttaa kaupunkiin Ulanbataariin, myy karjansa ja ostaa jurtan. Työtä ei kaupungista ole helppo saada. Lopulta joudutaan myymään jurtta ja sitten joudutaan kadulle. Katulapset ovat yksi ongelmista. Toisaalta bisnes rikastuttaa yhtä osaa kansasta: köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat.
Retkemme kohde oli 1600 metrin korkeudessa oleva kylä, jossa meille valmistettiin jurttalounas: maittava lammaskeitto, salaattia ja suuria pelmeenejä (mongoliaksi buuz), joita autonkuljettaja tässä pyörittelee taikinasta. Jälkiruoaksi oli teetä, pikkumunkkeja ja kääretorttua. Tammanmaitovotkaa maistoivat ne, jotka uskalsivat, minä en.
Perhe, jonka luona vierailimme asui kylässä ja sai elantoa paitsi karjanhoidosta, myös turismista.
Sisäkuva jurtasta.
Ja tämmöinen on mongolialainen maalaisvessa.
Kävimme myös toisen perheen jurtassa vierailulla. Siellä saimme mongolialaista tammanmaitoteetä (kohteliaasti sitä pystyi juomaan vain korkeintaan puoli kuppia) ja rahkasta tehtyjä kivikovia pikkuleipiä (nihin eivät hampaat pystyneet). Kokemus oli mieleenpainuva.
Seuraavaan kylään kävelimme, autot ajoivat edeltä. Tutustuimme kouluun, jossa pienet oppilaat olivat matematiikan tunnilla ja laskivat pitkiä, vaikeita laskuja.
Maaltamuutto oli tälläkin tosiasia. osa kylän asukkaista oli vain kesäasukkaita ja vain ne, joilla oli karjaa, viipyivät maaseudulla talven yli. Paluumatkalla näimme eläimiä: lehmiä, sonneja, jakkeja, koiria, kameleita ja tietysti hevosia.
Paluumatkalla opas kertoi, että maassa on voimassa miehillä vuoden asevelvollisuus, mutta siitä pääsee maksamalla noin 1000 euroa. Köyhillä siis tuskin lienee siihen varaa.
Poliittisesta tilanteesta: maassa on kaksi suurta puoluetta, kommunistit ja demokraatit, lisäksi on kymmenkunta pienpuoluetta. Parlamentissa on enemmistö ollut noin 8 vuotta kommunisteilla. Kesällä kiistat puolueiden välillä kärjistyivät, kun demokraatit syyttivät kommunisteja vaalivilpistä. Mellakoiden yhteydessä parisataa ihmistä pidätettiin ja he olivat vielä vangittuna. Kiista jatkuu.
Paluumatkalla näimme turisteja ratsailla; ratsastussafari Mongoliassa on suosittua matkailijoiden keskuudessa.
Näimme myös mielenkiintoisen shamanistisen palvontapaikan, siniset suikaleet edustavat taivasta. Palvontamenoissa shamaani kiertää keppimuodostelmaa, heittää sinne kiviä ja pyytää taivaalta esimerkiksi sadetta.
Paluu Ulanbataariin "neljän ruuhkassa" oli kokemus sinänsä. Autot ajelivat röyhkeästi toisistaan piittaamatta miten sattuu. Mitään etuajo-oikeuksia tai väistämisvelvollisuuksia ei noudateta tai ei ole, eikä sitä paitsi paljon liikennemerkkejäkään. Autot tuuttailevat ja tunkevat väkisin toistensa kylkeen melkein kiinni. Lommoisia autoja on paljon.
Aurinko laski nopeasti ja savusumu laskeutui kaupungin ylle. Hengityssuojaimia näkee joillakuilla; katku käy kurkkuun. Kaupunki on vuorten keskellä ja siksi hiilen polttaminen ja pakokaasut aiheuttavat ongelmia.
Paluu kotijurttaan ja surffailua netissä. Onneksi jurtan reseptionissa on ilmainen netti!
30.9.2008 tiistai
Aamiaisella vietämme Nadjan nimipäivää, ja sen kunniaksi on tilattu emännältä täytekakku.
Tänään on vuorossa Gandantegchenilingin buddhalaiseen luostariin tutustuminen. Asumme melko lähellä, muutama sata metriä. Menimme takaportista, josta pääsi ilman lippua ja sisäänpääsymaksua. Luostarialueella maksullinen on ainoastaan seisovan Buddhan rakennus, 2500 tugrigia. Munkkiluokkiin oli vapaa pääsy. Niissä eri-ikäiset punakaapuiset munkkipojat olivat oppitunneilla ja lauloivat säkeitä, joita oli isot niput käsissään jokaisella. Luokkia piti kiertää myötäpäivään ja tunnelma oli unohtumaton: poikien loppumaton monotoninen laulu, uskomattoman koristeelliset buddha-alttarit esineineen. Jotakin ennen kokematonta ja kiehtovaa luostarissa oli. Kiersimme, katselimme ja ihmettelimme kaikkea outoa: mitä mahtoi olla pienissä metallikupeissa alttareilla oleva neste, jota sai ostaa alueen myymälästä muovipussiin?
Joissakin luokissa munkkipojat tekivät maahan heittäytymisiä, jonkinlaisia rukousharjoitteita.
Keskellä luostarialuetta oli jurtta, jossa oli naisia jonkinlaisissa henkilökohtaisissa seremonioissa; koriste-esineitä oli myös täällä.
Aamulla noin klo 11 rukoukset päättyivät ja munkkioppilaat levittäytyivät alueen muihin rakennuksiin, ehkä ruokatunnille.
Kultaisen Buddhan (26,5metriä korkea) rakennuksessa kävijät kumarsivat itämaisesti, löyhyttivät pyhää savua kasvoilleen, käsilleen ja jopa käsilaukuilleen . Buddhaa kierrettiin taas myötäpäivään rukousmyllyjä pyöritellen. Seiniä peittivät hyllyillä olevat pienet kauniit puetut nukkemaiset jumalhahmot, joille kävijät olivat jättäneet ilmeisesti uhrilahjoiksi pieniä seteleleitä.
Ehdimme vielä kaupunkikierrokselle ystävyyden tavarataloon. Kadulla ilta-auringossa jalkakäytävällä lensi tiheä pikkuitikkaparvi, joita tarttui hiuksiin, iholle, vaatteisiin. Sääskiä ne eivät olleet, eivätkä purreet, mutta niitä oli kiusallisen paljon.
1.10.2008 keskiviikko
Aamiainen ja kaupungille vaihtamaan rahaa: 1000 ruplasta sai 42 500 tugrigia. Osasyynä siihen, miksi länsimaiset nuoret tulevat viettämään pitkiä aikoja Mongoliaan (viittaan naapurijurttamme nuoriin - kuukausia jurttahostellissa) on varmaankin se, että maa on länsimaisittain katsottuna hyvin edullinen. Ja nuoria kiinnostaa myös buddhalaisuus. Minäkin olisin kiinnostunut samanmoisesta oleskelusta, jos olisin vielä nuori.
Talon autolla vierailimme Black Marketilla, torilla, jossa myytiin kaikkea mahdollista kengännauhoista hevosensatuloihin ja kaikkea siltä väliltä.
Zanabazarin taidemuseokäynnillä tutustuimme niin nykytaiteeseen kuin taidokkaisiin buddhan ja muiden jumaluuksien kuviin ja tekstiileihin.
Illalla nousi kova tuuli, savusumu laskeutui ja hiekka pöllysi. Siispä pakkasimme jurtassa tavaroitamme huomista Kiinaan lähtöä varten.
Mongoliasta Pekingiin
2.10.2008 torstai
Aamulla nousimme asemalla uutuuttaan kiiltävään Ulanbataar - Peking-junaan.Näkemiin Mongolia!
Juna oli otettu käyttöön vastikään päättyneiden Pekingin Olympialaisten aikaan.
Jokaista kahta hyttiä kohden oli oma siisti WC.
Vuorten välissä nauhamaisena levittyvä kaupunki jäi taakse, samoin esikaupungin jurttakylät. Maisema muuttui autioksi, kasvillisuutta vähän, hevoslaumoja ja jokunen jurtta siellä täällä.
Radan suuntaisesti kulki pitkään tie, jossa näkyi muutama rekka silloin tällöin. Sähköpylväät reunustivat tietä läpi asumattoman ja aution maiseman. Gobin autiomaan läpi juna kulki epäonneksemme vasta, kun tuli ilta ja pimeä.
Rajamuodollisuudet olivat taas perusteelliset. Mongolian puolella klo 20 täytettiin tulliselvitys- ja maastapoistumislomakkeet, kerättiin passit ja odoteltiin pari tuntia.
Kiinan puolen raja-asemalla samat paperit, mutta myös terveysselvityskaavake, jossa kysyttiin yskät, nuhat, lintuinfluenssat, hivit ja psykoosit, tuberkuloosit ja myös se, onko mukana mikrobeja tai ihmiskudosta. Vastasimme tietysti ei vaikka ainakin mikrobeja ja ihmiskudosta kantoi jokainen mukanansa.
Kiinan rajan yli päästyämme asemalla soi musiikki ja värivalot vilkkuivat; luultavasti Olympialaisten kunniaksi.
Sitten alkoi vekslaus vailla vertaa! Juniin vaihdettiin telit: se vei pari tuntia. Rajamuodollisuudet kaikkinensa kestivät nelisen tuntia. Telien vaihtoon junat ajettiin matkustajineen suureen halliin (mutkan kautta ja vaunu kerrallaan), siellä odottivat haukottelevat työmiehet ja suuret nostotunkit ja muutamat asennossa seisovat sotilaat. Valtaisa ryskytys alkoi. Jokainen vaunu irroitettiin - rysk - ja ajettiin edestakaisin - rysk - rysk - ja aina kun luuli, että vähän rauhoittuu - rysk - rysk. Jokainen vaunu vuorollaan nostettiin matkustajineen noin 2,5m korkeudelle, telit vaihdettiin ja taas ryskytettiin.Oli aikaa kirjoitella matkapäiväkirjaa!
Lopulta juna saatiin kasaan, ajettiin asemalle, passit palautettiin ja lähtömusiikki soi asemalla. Terveyskyselykaavakkeita ei sitten koskaan kerätty.
3.10.2008 perjantai
Kiina näyttää kiinalaiselta! Riisi- ja maissipeltoja, paljon asutusta, puita, ratatyöläisiä, kiinankielisiä tekstejä radan varrella.
Pysähdyimme Datongissa kymmenen minuuttia, jaloittelimme. On käsittämätöntä, että Kiinassa on 1300 miljoonaa asukasta.
Kiinan muurin näimme ensimmäistä kertaa klo 9.30.
Pekingiin saavuimme klo 14 ja paikallinen oppaamme Ken oli vastassa. Mikä väentungos asemalla! Ja kuinka paljon kiinalaisia! Kävelimme hotellille, laukut kuljetettiin autolla. Tavallista suurempi ihmismäärä johtui kansallispäivän juhlallisuuksien sattumisesta saapumisemme ajankohtaan. Kaikilla on tuolloin viikko vapaata ja maaseudulta tullaan Pekingiin, kaupungissa oli arvioiden mukaan 260 000 vierasta noina päivinä.
Hotelli oli iso ja hieno, vaikkakin vähän kuluneen oloinen yleisistä tiloistaan. Sähkölaitteiden kanssa oli vähän ihmettelemistä: yöpöydällä oli monimutkainen paneeli nappuloineen.Saapumispäivänämme oli viimeinen mahdollisuus päästä tutustumaan Olympiakylään. Seuraavana päivänä alue suljettaisiin yleisöltä ja myöhemmin myytäisiin yksityisille hotelleiksi ja liikerakennuksiksi. Opas oli hankkinut meille ilmaisliput alueelle, jonne metrolla lähdimme.
Pekingin metro oli hieno (ainakin uudet asemat, jotka näimme) ja väkeä oli taas joka paikka tupaten täynnä. Metrovaunuihin vain työnnyttiin sisään - suurella ryhmällä se oli vähän hankalaa. Metroliput maksoivat 2 juania. Hinta oli puolitettu aiemmasta 4 juanista joukkoliikenteen käytön lisäämiseksi.
Liput piti ostaa aina lähtöasemalta, opimme, että toiselta asemalta ostettu lippu ei kelpaa. Lippuautomaatit olivat kiinankielisiä, mutta onneksi niihin sai toimimaan myös englannin kielen.
Olympiakylässä näimme Water Cuben ja Bird´s Nestin, jotka olivat näkyneet televisiosta kisojen aikaan; tuntui hassulta ajatella, että nyt oli itse täällä.Water Cube, vesiurheiluhalli, oli muovinen, väriä vaihtava rakennus, jonka julkisivu imitoi kuplia. Oppaan mukaan urheilijoiden ei tarviinnut hallissa pitää itseään lämpimänä, sillä halli toimi termoksen tavoin.
Näimme myös Olympialiekin muotoon rakennetun pilvenpiirtäjähotellin, se oli ihmeellinen, mutta ei mitenkään kaunis rakennus.
Pilvenpiirtäjien määrä Pekingissä ihmetytti muutenkin ja tavalliset asuinkerrostalotkin olivat yli 20-kerroksisia.
Illalla menimme syömään kiinalaiseen (!) ravintolaan lähellä hotellia. Ruokapaikka oli myös paikallisten suosima ja siellä oli sankka ruoankäry ja tupakansavu. Ruoka oli hyvää ja puikoilla syöminen onnistui hyvin.
4.10.2008 lauantai
Hotellin aamiaispöytä oli mielenkiintoinen. Tuttuja ruokalajeja olivat kananmunat, leipä ja nuudelit, mutta keittoja, vihanneksia eri muodoissaan ja kääryleitä oli monenlaisia. Outoja ruokia piti vain maistaa - silti ei välttämättä selvinnyt, mitä ruoka oli. Kummallista oli myös se, että aamiaisella ei tarjottu teetä muuta kuin eri pyynnöstä. Onneksi oppaalla oli omat teepussit mukana.
Sateinen päivä. Suuntana The Great Wall - Kiinan muuri.Menomatkalla kävimme turisteille tarkoitetussa emaloitujen kupariastioiden ja joulukuusenkoristeiden myymälässä. Olen alkanut vakuuttua siitä, että kaikki maailman joulukoristeet (ja melkein kaikki muutkin tavarat) valmistetaan Kiinassa.
Sitten muurille. Valittavana oli 1,5 km mittainen jyrkkä tai 3km:n loiva nousu. Valitsin ensimmäisen. Loppumatkasta muuri kuitenkin jyrkkeni niin, että en uskaltanut kiivetä koko matkaa. Sataa tihuutti, harmi, että sumu esti näkyvyyden lähes kokonaan. Ihmeteltävänä oli muurin yli 7000 km pituus.
Lounaan jälkeen (kiinalaista, kuinkas muutenkaan) menimme Ming-haudoille, joista kävimme Ding Lingissä, hautakammiossa, jonne laskeuduttiin maan alle yli 100 porrasta. Opas kertoi, että muinaiset hallitsijoiden hautaseremoniat olivat salaisia, niihin osallistujat joutuivat maksamaan hengellään, jotta salaisuudet eivät paljastuisi. Hauta oli tie taivaaseen ja kaikki tarvittava oli otettava uuteen elämään mukaan. Myös kaikki kalleudet - ja ryöstöjen pelossa paikat pidettiin salaisina. Hautoihin jätettiin myös aukkoja, joista tyytymätön kuolleen henki voisi tulla kummittelemaan maan päälle.Paluumatka kului taas pilvenpiirtäjiä ihmetellessä. Peking on todella suuri ja meillä vähän aikaa.
5.10.2008 sunnuntai
Kiinalaiset kartat ovat semmoisia, että niistä ei varmaan kiinalainenkaan ota selvää!
Aamiaisen jälkeen taas opastetulle kierrokselle. Sadepäivä.
Ensim menimme Keisarin kesäpalatsille. Se on ollut pitkään kiinailaisilta salattu paikka, mutta avattu turisteille viime vuosina. Sekä järvi, että vuori, jonka alueella kesäpalatsi sijaitsee, ovat keinotekoisia: vuori on maata, joka on kaivettu järvestä. Tavoitteena on ollut harmonia. Kesäpalatsia ympäröi suojamuuri, alueelle on istutettu paljon puita, jotta keisari perheineen viihtyisi kesäpaikassaan.
Kukkaistutuksia on paljon.Rantavedessä kasvoi lootuksenkukkia, harmi, että niiden kukinta oli jo ohi.
Järveltä kulki 700m pitkä katettu maalauksin koristeltu käytävä marmorilaivaan.
Keisariperheessä jotkut kärsivät merisairaudesta, siksi laiva oli rakennettu järveen marmorista ja kiinnitetty tukevasti pohjaan.
Käytävässä, joka johti järveltä laivaan, oli paljon mutkia siksi, että pahat henget eivät osaa kääntyä mutkissa. Pahat henget eivät myöskään pääse kynnyksen yli eikä portaita, koska niillä ei ole polvia.
Kesäpalatsin jälkeen menimme silkkitehtaalle, jossa meille esiteltiin silkkiperhosen elämäkulku toukasta aikuiseksi ja toukan kotilot, joita on yksittäisiä ja kaksoiskotiloita. Yksittäisistä kotiloista kehrätään lankaa, kaksoiskotiloista venytetään raakasilkkiä. Näimme työnäytöksiä. Sikinmyyntiyritys oli jotakuinkin aggressiivista (niinkuin myynti muuallakin kaupoissa), mutta harva meistä silti osti mitään.
Seuraava kohde oli Kielletty kaupunki, joka sekin on pitkään ollut kiinalaisilta kielletty alue. Mao ei koskaan käynyt siellä. Syyksi arvellaan sitä, että häntä olisi voitu alkaa syyttää keisarin elkeistä. Kielletty kaupunki on ollut keisaridynastioiden asuinpaikka.Miehille oli eteishallit ja kivipihat, ei puita, ei istutuksia. Keisarille oli kivimatto, jota pitkin 38 miestä kantoi keisaria valtaistuimessa, sillä keisari ei kävellyt. Sisäpihalla asuivat vaimot, joita oli enimmillään 9x9= 81 (tämä oli suurin sallittu määrä). Sisäpihalla asuivat myös eunukit, joiden tehtävänä olivat työt.
Keisarin pojat (paitsi kruununperijä) lähetettiin maakuntiin kuvernööreiksi. Se, minkä vaimon luona keisari kulloinkin vieraili, riippui siitä, mihim suuntaan perhonen lensi.
Kielletyn kaupungin punainen väri on tulen symboli ja se karkoittaa pahoja henkiä. Kattokoristeissa toistui kanalla ratsastava mies. Hän on joutunut sinne pilkattvaksi oltuaan epälojaali keisarille: mies hirtettiin katon reunaan. Lohikäärmesymboliikka taas perustuu siihen, että lohikäärme on ainoa, joka voi valvoa keisaria, joka on taivaasta seuraava.
Kielletty kaupunki on tavaroista tyhjänä siksi, että jo ennen Maoa tavarat vietiin Taiwanin museoihin Chian Kai Tsengin toimesta. Kielletyssä kaupungissa oli tuhansia huoneita.
Vierailimme myös helmitehtaassa, missä meille näytettiin , miten makean veden simpukat muodostuvat.
Päivän päätteeksi kävimme Taivaan temppelissä, missä keisarilla oli tapana rukoilla taivasta. Temppelin kultainen kupoli edustaa aurinkoa, sininen katto taivasta. Taivaan temppeliin keisari poikkeuksellisesti käveli. Temppelin portaikot ja kiveykset ovat jaollisia yhdeksällä, joka on onnenluku kiinalaisessa mytologiassa.
Ennen auringon laskua pistäydyimme vielä Taivaallisen rauhan aukiolla katsastamassa punalipun laskun. Paljon väkeä! Suuri aukio! Televisiosta se näyttää paljon pienemmältä. Näimme Maon kuvan, ensimmäisen presidentin kuvan, iskulauseita (kiinaksi), punalippuja.
ja myös taidokkaita kukkaistutuksia Olympialaisten kunniaksi, paljon sotilaita, poliiseja ja poliisiautoja.
Sitten väsyneenä kohti hotellia. Mennessä kävimme vielä syömässä kiinalaisessa: ihania friteerattuja katkarapuja hapanimeläkastikkeessa.
6.10.2008 maanantai
Aamiainen ja sitten ostoksille. Friedship Shop ja Silkkikuja, jossa myyjillä oli todella aggressiivinen tapa myydä, tinkiminen oli tiukkaa ja peli kovaa: lähtöhinta oli kymmenkertainen lopulliseen nähden. Ellei ostanut mitään, sai melkein paeta närkästyneitä myyjiä.
Wangfuijing Daije on paikallinen Rotuaari. Sinne oli matkaa hotellilta pari metropysäkkiä. Kauppoja oli joka lähtöön ja tinkiminen kului asiaan, jopa tavarataloissa. Hienostokauppoja ja halpakauppoja rinta rinnan.
Illalla taas kiinalainen ateria.
7.10.2008 tiistai
Viimeisen päivän haikeutta. Niin paljon jää näkemättä!
Kiinalainen aamiainen mielenkiintoisine ruokineen ja sitten aie mennä katsomaan Maoa mausoleumiin. Yritys kuitenkin kaatui pitkän jonotuksen jälkeen siihen, että metallinpaljastin löysi taskusta kameran, mihinpä sen olisi jättänyt! Ihmetytti kuitenkin se, että kamerakännykät sallittiin. No, Leninkin on jäänyt vielä näkemättä, jääköön myös Mao.
Muutaman loputtoman merkkituotetavaratalon ja katukauppiaiden myyntikojujen katsastuksen jälkeen voimat loppuivat. Sitten metrolla takaisin hotellille. Kaikilla metroasemilla oli laukkujen läpivalaisu, se oli minulle uutta.
Illalla menimme koko ryhmä syömään Pekingin ankkaa King Duck Peking-ravintolaan, 100 juania annos hienosti tarjoiltuna ja opetettuna (ankkaviipaleet ja lisukkeet kääritään tortillamaisesti riisitaikinasta tehtyihin ohuisiin lättyihin).
8.10.2008 keskiviikko
Lähtö Suomeen Finnairin koneella Pekingin valtavan suurelta lentoasemalta. Päällimmäiseksi jääkin se, kuinka Pekingissä kaikki on suurta ja kaikkea on paljon.
Matka loppui kesken, aikaa oli liian vähän. Uusia matkoja on, toivottavasti, tulossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti