lauantai 29. elokuuta 2009

Muutama kuva Ylistarosta






Kävin ystävän luona Ylistarossa. Matkalla huomasin alkavan syksyn merkit luonnossa - aivan vastahan oli vielä kesä! Lehtikuusi valmistautuu lepoon, vilja kypsyy ja syksy värittää. Pidän syksystä, mutta tänä vuonna lähden muuttolintujen mukana. En osaa ajatella, ainakaan vielä, että tulisin kaipaamaan vuodenaikojen vaihtelua ja sen osaan sanoa jo varmasti, että kevättalvea en ikävöi. Sitä juuri pakenen.


keskiviikko 26. elokuuta 2009

Seuraavana päivänä



Uusi läppäri, uusi hotellivaraus (toivottavasti nyt onnistuu!) ja uusi patteri. On vaikeaa olla ilman toimivaa tietokonetta nykyään, kun kaikki asiat hoituvat netissä. Kuinka haavoittuvaisia olisimmekaan, jos sähköt katkeaisivat tai netti lopettaisi toimintansa. Ja niin lyhyessä ajassa tämä nettiriippuvuutemme on syntynyt!

tiistai 25. elokuuta 2009

Vastoinkäymisiä



Vastustaa: tietokone tilttasi, hotelli perui jo maksetun varauksen ja kellosta loppui patteri - kaikki yhtä aikaa. Lähtöön 30 päivää.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Yökylmää



Yöt alkavat pimetä ja viiletä. Aamulla polttelin kaminassa tulia - se on asia, jota tulee ikävä. Mitä muuta ikävöisin? Ruisleipää? Ei, sillä sitä saa jo Puertosta. Omaa saunaa, ehkä. Ystäviä ja läheisiä? Luultavasi, mutta he ovat tervetulleita käymään. Teneriffalle on Oulusta vain kuuden tunnin lento. Oulusta Helsinkiin on "pidempi" matka: noin kahdeksan tuntia junalla. Ja junamatkoja, niitä saattaa tulla ikävä! Siperian juna jätti lähtemättömän jäljen...

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Pari päivää Helsingissä




Aamujunalla etelään. Nyt jää pohjoinen taakse, muutamaksi päiväksi. Tarkoituksena on vielä käydä katsastamassa kesäinen Helsinki ennen muuttoa muille maille.



Kaunis Suomen kesä, viljapeltoja ja vihreää.


Helsinkiä: lokki tähystyspaikallaan.



Katsooko Havis Amanda paheksuen oransseja torikojuja? Minustakaan ne eivät oikein sovi tyyliin.


Kauppatorilta Suomenlinnaan mennessä vesiliikenne oli vilkasta. Tässä iso ja pienempi.


Suomenlinnan tunneleissa olen kulkenut jo lapsena; silloin se oli jännittävää.


Kustaanmiekan uloimmalla rannalla kallioilla eväiden syönti oli käydä vaikeaksi: lokit ja sorsat yrittivät tulla jaolle. Sadepilviäkin alkoi kertyä taivaalle. Parempi siis palata kaupunkiin.


Tummat pilvet tiivistyivät, ukkonenkin jyrähteli, mutta salamaa en valitettavasti saanut kuvaan. Myrskybongariksi voisin silti alkaa, joskus.


Kiasma on mielikohteeni Helsingissä. Siellä poikkean aina kun ehdin.


Nykytaide herättää pohdiskelemaan, kyseenalaistaa. Siitä pidän.




Sitten paluumatkalle. Tässä kiviukot.


Ja aseman mielenkiintoinen kattorakennelma.


Moskovan juna, joka näkyy kuvassa taustalla, oli taas lähdössä. Monet kerrat sen lähtöä aiempina vuosina kaihoten katsoin. Olen sillä useamman kerran matkustanutkin - ja lähtisin aina uudestaan - mutta nyt ovat ajatukset matkalla toiseen suuntaan, sinne Atlantin rannalle Afrikan kupeeseen.


Paluumatkalla aamu-usvaa ennen Oulua. Yöt alkavat jo kylmetä, syksy tulossa.


Lopuksi makuuvaunun ikkunan punainen piste.

tiistai 11. elokuuta 2009

Etelän junaan


Kun olin lapsi, oli kahdenlaisia junia: sinisiä lättähattuja, joissa oli ohjaamo vaunun kummassakin päässä ja tummia puuvaunuja, joissa oli pystyt penkit seläkkäin ja narusta punotut hattuhyllyt. Vaunuja veti höyryveturi. Silloin minulle tuli tutuksi Kemi-Kemijärvi-väli.



Oulun junaan hyppäsin vasta 70-luvun puolessa välissä. Oulu oli silloin etelää.

Ylihuomenna menen etelään, Helsinkiin. Ja syyskuussa sinne vielä etelämmäksi.

maanantai 3. elokuuta 2009

Oulua ja Puertoa


Etteikö Oulussa ole palmuja? Tässä yksi.



Banaanipuukin on.



Ainolassa, Hupisaarilla. Kyllä tämä kesä menettelee, mutta talvi on toivottoman ankeaa - lunta, jäätä, pakkasta.





Puerto de la Cruz on nimetty kiinnostavaksi turistikaupungiksi 1955; 50-vuotisjuhlavuosikirjanmerkki ohessa, sain sen Teneriffan Suomi -kerholta.



lauantai 1. elokuuta 2009

Korttipeliä ja papereita



Nykyään on pelattava korttipeliä. Visan debit/credit kortin pitäisi toimia koko SEPA (Single Euro Payments Area) -alueella niin, että myös debit-kortilla saa rahaa ulkomailla automaatista, saapa nähdä. SEPA-palvelut otetaan käyttöön vaiheittain vuoteen 2010 mennessä (kävin pankissa kyselemässä).

SAS:n pomppulento on varattu: koneen vaihto Barcelonassa, toivottavasti tavarat tulevat mukana! En ole menettänyt matkatavaroitani maailmalla kuin kolmesti. Interraililla Portugalissa tavarat varastettiin kun torkuin asemalla, Ateenassa reppu hävisi säilytyksestä ja Kuubaan mennessä matkalaukku meni Barcelonaan (mutta tuli yllättäen Havannaan parissa päivässä). Periaatteenani onkin, että matkalaukkuun ja ruumaan vain tavaroita, jotka voi menettää, onpahan vähemmän kannettavaa. Toivotaan kuitenkin nyt, että tavarat kulkevat mukana.


Ja tietysti matkavakuutus, se on ainoa vakuutus, johon uskon.


Passi: sisältää hienot Venäjän, Mongolian ja Kiinan viisumit (ehkä vielä ne kuvaan). Harmi, että nykyään ei juuri leimata passeja.




Bono-kortti on Teneriffalla ehdoton. Sillä saa bussimatkat puoleen hintaan. Linja-auto ei sitten ole lattariespanjaksi mikään autobus niinkuin Espanjan espanjassa vaan guagua. Ja Teneriffalla se on nimeltään Titsa.

Ja papereita...passin kopioita, eurooppalaisen sairaanhoitokortin kopioita, passikuvia NIE:tä varten, vuokrasopimuksen kopioita, Kela, verottaja, muuttoilmoituskaavake...

Espanjaakin pitäisi kerrata: voy,vas, va, vamos,vais, van; tengo, tienes, tiene, tenemos,tenéis, tienen. En osaa verbioppia, subjunktiivi on hukassa! Syksyllä Puertossa kurssille.